bird repellent laser

Miksi lintujen karkottaminen tulisi aloittaa jo ennen marjojen ja hedelmien kypsymistä?

kotka

Hedelmätarhat ovat pian kukkameriä, mutta fiksut puutarhurit eivät unohdu nauttimaan niiden kauneudesta, vaan suuntaavat katseensa jo muutaman kuukauden päähän miettien parhaan mahdollisen sadon takaamista. On olemassa tekijöitä, joihin on lähes mahdotonta vaikuttaa (esimerkiksi sääolosuhteet), mutta erilaisilta tuholaisilta ja satovarkailta on mahdollista suojautua. Puista, penkeistä ja pelloista hedelmiä nokkivat linnut ovat keväinen vitsaus sekä kotipihoilla että suurilla hedelmäpuu- ja marjaviljelmillä. Jos lintujen karkottaminen aloitetaan ajoissa, kesällä voidaan ansaitusti nauttia tehdyn työn makeista hedelmistä.

Viron maatalousministeriö kerää vuosittain tietoa lintujen aiheuttamista satovahingoista, mutta koska useat maanviljelijät (harrastajapuutarhureista puhumattakaan) eivät ilmoita todellisia vahinkojaan, siitä ei ole olemassa kokonaisvaltaista katsausta. On kuitenkin tiedossa, että summa ylittää miljoonan euron rajan, mikä on maan pienuuden huomioon ottaen selvästikin suuri summa. Viron valtio tarjoaa osittaista korvausta, mutta vastuu hyvästä sadosta on kuitenkin maanviljelijällä. Mitkä ovat parhaat tavat lintujen karkottamiseen?

Lintujen karkotuksen ABC

Sääntö numero yksi: karkottaminen tulisi aloittaa mahdollisimman aikaisin, ehdottomasti ennen sadon kypsymistä. Linnut ovat kuten ihmiset, jotka ovat tapojensa orjia. Hyvin monet linnut muistavat jo edellisestä ja sitä edellisestä vuodesta paikkoja, joissa saa vatsan kunnolla täyteen. Ensimmäisten marjojen valmistuessa ne pääsevät taas niiden makuun ja tietävät, että juhlapöytä on katettu. Siinä vaiheessa niitä on jo hyvin vaikea pitää poissa. Siksi karkottimet tuleekin pystyttää ennen kuin vanha tottumus saa taas uutta vauhtia.

Linnunkarkottimen valinta riippuu enimmäkseen hedelmä- tai marjatarhan koosta ja myös marjoista – ja sen mukaan karkotettavista linnuista. Jotkut linnut ovat röyhkeämpiä (ja älykkäämpiä) kuin muut ja niitä on siksi lähestyttävä eri tavalla. Viime aikoina esimerkiksi mustarastaista (oikeastaan lähes kaikista rastaista) on tullut hyvin rohkeita eivätkä ne välitä enää ollenkaan penkkien väliin asetetuista hahmoista. Jos se ei liiku, se ei myöskään ole vaarallinen!

Joskus täysin tavallinen karkotin on kuitenkin riittävä. Yleensä hankitaan tai tehdään itse linnunpelätin, josta tehdään mahdollisimman monipuolinen – laitetaan päähän lasit, jotka heijastavat valoa, sidotaan tuulessa heiluvia nauhoja jne. Aikoinaan mansikkapenkkien väliin laitettiin kasettinauhoja, joiden välkkyminen piti linnut poissa penkeistä. Nykyisin kasetit ovat jo harvinaisia, mutta Nirgun lintukarkottimien verkkokaupassa on myynnissä tavallisia linnunkarkotusnauhoja, jotka sopivat sekä penkkeihin että marjapensaisiin, sekä tuulessa heiluvia nauhoja.

Kotipihoille ja -pelloille sopivat erilaiset hahmot, leijat ja pallot. Kannattaa kuitenkin oppia tuntemaan vihollisensa: esimerkiksi harmaa- ja kirjohanhilla ei ole lintujen joukossa juurikaan vihollisia, joten linnunmuotoiset pelättimet ovat niiden karkottamiseen melko turhia. Jotkut tuulessa heiluvat karkottimet puolestaan häätävät myös ne.

Lintu- ja eläinkarkottimia löytyy jokaiseen makuun ja tarpeeseen

Vuosi vuodelta suosiotaan kasvattavat todellisen kokoiset kettu- ja susihahmot. Niiden haittapuolena on se, että hahmot tulee siirtää 2–3 päivän välein, jotteivät linnut tottuisi niihin (sama koskee myös itsetehtyä linnunpelätintä). Leijat toimivat puolestaan hyvin, jos ne asetetaan mahdollisimman korkealle – kirsikkapuissa leija voisi heilua esimerkiksi 9 metrin korkeudella.

Kotipihalle sopisi hyvin liiketunnistimella varustettu sprinklerikarkotin, joka on hyödyllinen väline kaikkien lintujen (myös mustarastaiden), koirien, kissojen ja villisikojen karkottamiseen. Tunnistaessaan liikkeen sumutin toimii 4 sekunnin ajan suihkuttaen vettä 20–30 metrin päähän ja päästäen samalla melko epämiellyttävää ääntä. Sprinklerikarkottimen etuna on se, että puutarha on jatkuvasti kasteltu.

Nirgun lintukarkottimien verkkokaupasta löytyy hyvä valikoima myös suuriin hedelmätarhoihin, marjaviljelmille ja pelloille sopivia linnunpelottimia. Kokemuksen pohjalta erittäin tehokkaaksi välineeksi on osoittautunut kaasutykki, josta kuuluu yhtä voimakas pamaus kuin haulikosta. Tykki toimii tavallisella kotitalouskaasulla automaattisesti ja se pitää alueen linnuttomana monen kilometrin säteellä. Tykin miinuksena on sen voimakas ääni, joka ei välttämättä miellytä muita lähiseudun asukkaita.

Viime aikoina tehokkaaksi ja suosituksi muuttolintujen karkottimeksi on osoittautunut laser, joka tähtää lintuja vihreällä säteellä. Se on riittävän voimakas, jotta linnut pitävät siitä vaarana ja lentävät pois. Jatkuvassa käytössä linnut alkavatkin pitää kyseistä paikkaa vaarallisena ja lopettavat siellä käymisen. Tykkiin verrattuna laserin etuna on meluttomuus, mutta miinuksena lasersäteen vaikutuksen väheneminen hyvin kirkkaassa auringossa sekä manuaalisuus – lintuja on tähdättävä laserilla käsin pellon reunasta.

Lue lisää lintujen karkottamisesta ja tutustu karkotinvalikoimaan verkkokaupassa osoitteessa https://birdbusters.eu/

Salu OÜ, reg  12600389, VAT EE101743004  Kunderi 27-10, Tallinn 10121 Estonia

© 2019 Birdbusters.eu

0

Your Cart